Apteekin henkilökunta

Apteekissa työskentelee apteekkarin lisäksi proviisori, kuusi farmaseuttia, kaksi farmanomia, lääketyöntekijä, lääketeknikko sekä apteekkiemäntä.

Proviisori on farmasian ylempi akateeminen loppututkinto ja edellytys apteekkiluvan myöntämiselle, eli apteekkarina toimimiselle. Farmaseutti on farmasian alempi akateeminen loppututkinto. Lääkeneuvonnan antaminen ja reseptilääkkeiden toimittaminen edellyttävät joko farmaseutin tai proviisorin tutkinnon suorittamista.

Farmanomi opastaa asiakkaita palveluvalinnassa ja hoitaa myös laskutukseen ja tilimyyntiin liittyviä tehtäviä.

Lääketyöntekijä/-teknikko työskentelee apteekin logistisissa tehtävissä: tekee tilauksia, purkaa tavarakuormia, hyllyttää tavaroita, hoitaa apteekin rahaliikennettä ja Kela-laskutusta. Lisäksi hän vastaa markkinointiin ja somistukseen liittyvistä tehtävistä. Hän voi toimia kassalla, mutta ei saa antaa lääkeneuvontaa.

Apteekkiemäntä huolehtii apteekin siisteydestä sekä henkilökunnan lounaista ja työasuista.

Lisäksi meillä suorittavat harjoittelujaksoja lääketeknikko-opiskelijat sekä farmaseuttioppilaat. Myös koululaiset käyvät meillä TET-jaksoilla tutustumassa työelämään. Vakituisten työntekijöiden tapaan myös harjoittelijat allekirjoittavat salassapitositoumuksen. Voit aina kääntyä luottamuksella meidän puoleemme.